Lead System Architect, Underwater Systems


Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com

Etsimme nyt Tampereelle

Lead System Architect, Underwater Systems

vedenalaisten järjestelmien pariin.

Patria kehittää vedenalaisen, pinta- ja ilmatilannekuvan mahdollistavia järjestelmiä, jonka pariin etsimme kokenutta sulautettujen järjestelmien ohjelmistoihin erikoistunutta osaajaa. Järjestelmämme ovat nykyaikaisin teknologioin toteutettua alan kehityksen keihäänkärkeä, jonka tuotekehitykseen vaaditaan myös paras mahdollinen osaaminen. 

Yleisesti tehtäväkenttä tässä roolissa on laaja ja monipuolinen ja sitä voidaan räätälöidä taustasi ja osaamisesi mukaan. Tällä hetkellä ensisijaisesti haemme osaajaa käynnissä olevaan hankkeeseen, jossa on silti aito mahdollisuus vaikuttaa oman osaamisesi kautta onnistuneeseen lopputulokseen.  

Tulet työskentelemään osana monialaista projektitiimiä, jossa rinnallasi työskentelee huippuosaajia elektroniikan/sulautettujen järjestelmien, ohjelmistokehityksen, signaalinkäsittelyn ja mekaniikan saralta. Tehtävässä on mahdollisuus nähdä oman työn tulokset oikeassa käyttöympäristössä osana kokonaisjärjestelmää, eli kehitystyön lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua laajasti myös kokonaisjärjestelmän tai alijärjestelmien/komponenttien kenttätestaukseen sekä maalla, että merellä.

Millaista osaajaa etsimme?

Olet järjestelmäsuunnittelun ammattilainen, jolla on vankka kokemus kokonaisjärjestelmän järjestelmäsuunnittelusta tai teknisenä projektipäällikkönä toimimisesta. Pystyt hahmottamaan laajoja ja teknisesti monimutkaisia kokonaisuuksia ja kykenet jäsentelemään isonkin kokonaisuuden hallittavan kokoisiin palasiin. Toimit sujuvasti asiakasrajapinnassa, mutta ennen kaikkea huolehdit projektin edistymisestä sisäisesti halliten järjestelmän eri osakokonaisuuksien kehitystä yhteistyössä projektipäällikön, projektiryhmän ja toimittajien kanssa. 

Kykenet hyppäämään mukaan olemassa olevan järjestelmän kehitykseen ja omaksumaan sen piirteet nopeasti tuoden projektiin mukanasi oman ammattitaitosi. Suhtaudut avoimesti projektin erityispiirteisiin etkä esimerkiksi pelkää pientä sadetta kenttätesteillä tai keinuvassa laivassa.

Valitulla henkilöllä tulee olla:

  • Soveltuva korkeakoulututkinto
  • Kokemusta järjestelmäsuunnittelusta ja asioiden teknisestä johtamisesta
  • Ihmisten ja asioiden johtamiskokemusta
  • Ymmärrystä vaatimustenhallinnasta ja vaatimustenmukaisuuden osoittamisesta 
  • Intoa käytännönläheiseen tekemiseen
  • Positiivinen ja ratkaisuhakuinen asenne
  • Hyvät yhteistyötaidot ja kyky viedä asioita eteenpäin
  • Oma-aloitteisuutta, ahkeruutta ja tunnollisuutta
  • Sujuva suomen ja englannin kielen taito

Lisäksi on eduksi, jos sinulla on:

  • Kokemusta vedenalaisista järjestelmistä ja/tai meriympäristössä toimimisesta
  • Kokemusta teknisenä projektipäällikkönä tai muuten teknisestä vastuuhenkilönä toimimisesta
  • Työkaluja tekniseen projektinhallintaan (esim. JIRA tai Polarion) 

Mitä tarjoamme:

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa.

Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin, työsuhdepyöräedun sekä lounas- ja virike-edun. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme.

Arvostamme myös vapaa-aikaasi, joten meillä pystyt tasapainottamaan työn ja vapaa-ajan joustavasti esimerkiksi hyödyntämällä liukuvaa työaikaa. Tehtävässä on 50/50 etätyömahdollisuus. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Haluaisitko olla osa tarinaamme?

Jos mielenkiintosi heräsi ja tunnistat itsesi yllä olevasta kuvauksesta, juttelisimme mielellämme kanssasi lisää sinusta, Patriasta työnantajana sekä työn muista yksityiskohdista. Valitse työpaikka, jossa sinä ratkaiset ja jätä hakulomakkeen kautta CV ja hakemuksesi PDF muodossa 15.9.2024 mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan aikana. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoijamme Sari Rantanen, puh +358 504071231 sekä sähköpostilla ext-sari.rantanen@patriagroup.com 

Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.

Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.


2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.


3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.


4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä


Application period starts: 2024-09-02 16:00Application period ends: 2024-09-15 23:59

Share