Tuotannon työnjohtaja


Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com

Haemme nyt Halliin

Tuotannon työnjohtaja 

päivittäisiin työnjohtotehtäviin asiakashankkeissamme komposiittiyksikköön. Tämä on mainio tilaisuus päästä osaksi Patrian komposiittivalmistusta!

Työnkuvaasi kuuluu osa-alueesi operatiivisen työn edellytyksien luominen tuotannon kuormituksien ja aikataulutuksien mukaan. Tehtäväsi koostuu töiden organisoinnista ja hienosuunnittelusta, materiaalien saatavuuden varmistamisesta eri työvaiheisiin ja tarvittaessa työohjeistuksen teosta. Kehität työmenetelmiä ja työskentelytapoja yhdessä muun organisaation kanssa.

Tehtävänkuvaasi kuuluu valvoa ja varmistaa tuotannollinen onnistuminen ja asetettujen tavoitteiden täyttyminen. Huolehdit työturvallisuudesta ja hyvästä työilmapiiristä omalla esimerkilläsi. Saat hyvän perehdytyksen ja muun tiimin tuen työllesi. 

Millaista osaajaa etsimme?

Omaat useamman vuoden kokemuksen työnjohtotehtävistä, ja sinulle on tuttua esimerkiksi valmistava teollisuus tai konepajateollisuus. Ymmärrät tuotannon prosessit ja kykenet sujuvasti tekemään yhteistyötä kaikkien tuotantoon liittyvien sidosryhmien kanssa. Välität tiimistäsi ja haluat luoda heille parhaat mahdolliset edellytykset onnistumiseen. 

Valitulla henkilöllä tulee olla:

  • Tekninen koulutus (AMK)
  • Kokemusta raskaasta teollisuudesta ja työnjohtotehtävistä tällä alalla
  • Kokemusta ERP järjestelmän käytöstä
  • Teknisten piirustusten lukutaito

Lisäksi on eduksi, jos sinulla on:

  • Komposiitti osaaminen
  • Kokemusta asentajan tehtävistä
  • Kokemusta tuotannonsuunnittelusta
  • Lean Six Sigma sertifiointi

Tehtävissä onnistumista edesauttavat:

  • Hyvät ihmissuhdetaidot ja yhteistyökyvykkyys
  • Halu tarttua uusiin haasteisiin
  • Organisointikyky ja järjestelmällisyys
  • Kokonaisuuksien hahmottaminen
  • Hyvä paineensietokyky
  • Halu kehittää osaston työyhteisön toimintaa ja työympäristöä työturvallisuus huomioiden
  • Englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito
  • Mahdollisuus tarvittaessa vuorotyöhön

Mitä tarjoamme:

Meillä Patriassa pääset tekemään sellaista, mitä muualla et pääse edes näkemään. Sinulla on mahdollisuus pitkään ja monipuoliseen työuraan Patrian ainutlaatuisten tuotteiden ja toimintojen parissa.

Tarjoamme sinulle henkilöstöetuna mm. vuosittaisen tulospalkkiomallin, työsuhdepyöräedun sekä lounas- ja virike-edun. Meillä on kattavat työterveyspalvelut, joihin sisältyy esim. erikoislääkäripalvelut. Tarjoamme myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen työntekijöillemme. Pääset tutustumaan tarkemmin patrialaisiin ja meillä työskentelyyn täältä.

Kiinnostuitko?

Valitse työpaikka, jossa sinä ratkaiset ja lähetä hakemuksesi pdf-muodossa Patrian nettisivuilla. Hakuaika päättyy 11.8.2024, kesälomien vuoksi hakemuksien käsittelyssä voi olla viiveitä.


Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti. 


 Miksi Patria?
 
1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

 
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

 
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

 
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä


Application period starts: 2024-06-13 11:00Application period ends: 2024-08-11 23:59

Share

Classifications
Company
City
Jämsä, Halli