Kylmäasentaja (tutka- ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmät), Millog Oy Riihimäki

Haemme Riihimäen toimipaikallemme 

Kylmäasentajaa

tutka- ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmien ylläpitoon.

Tehtäviisi kuuluvat tutka- ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmien monipuoliset huolto-, korjaus- ja asennustyöt kylmätekniikan ja sähkötöiden osalta. Työ edellyttää teknistä monitaitoisuutta ja halua oppia uusia ja vaihtelevia tehtäviä. Työ edellyttää myös jonkin verran matkustamista – matkustuspäiviä kertyy noin 20 vuorokautta vuodessa ja matkapäivät ovat pääosin hyvissä ajoin tiedossa. 


Millaista osaajaa etsimme?

Tehtävän hoitaminen edellyttää Y3a-pätevyyttä. Toivomme, että sinulla olisi jo muutaman vuoden kokemus kylmälaitteistojen ylläpidosta sekä sähköalan tehtävistä. Huomioimme haussa kuitenkin myös henkilöt, joilla on kylmäalan koulutus loppusuoralla.

Annamme tehtävään hyvän perehdytyksen ja tarjoamme tilanteen mukaan myös koulutusta. Katsomme eduksi, jos sinulla on S3/S2 sähköluvat.

Etsimme tehtävään henkilöä, joka arvostaa hyvää tiimihenkeä sekä työskentelee vastuullisesti ja järjestelmällisesti. Vaikka työt tehdään tietyssä aikataulussa, niin meillä ensisijaisen tärkeää on työn laadukas jälki. Halu ja uteliaisuus kehittää omaa osaamista on edellytys tehtävässä menestymiselle, sillä tehtävä tulee takuulla tarjoamaan uutta opittavaa. Tuemme mielellämme ammatillista kehitystäsi ja toivomme löytävämme tehtävään henkilön, joka on halukas sitoutumaan työhön pitkäjänteisesti.


Mitä tarjoamme sinulle? 

Tarjoamme sinulle vastuullisen ja laaja-alaisen tehtäväkokonaisuuden osana ammattitaitoista työyhteisöä. Meillä pääset hyödyntämään jo hankkimaasi osaamista sekä kehittämään itseäsi ammatillisesti kannustavan tiimin tuella. 

Olemme vakaa ja vastuullinen työnantaja, niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin sekä työn ja toimintatapojen jatkuvaan parantamiseen. Henkilöstömme arvostaa hyvää työn ja vapaa-ajan tasapainoamme, jota tukee esimerkiksi liukuva työaika. Meillä töitä tehdään yhdessä paremman ja turvallisen tulevaisuuden eteen.
 
 Voisiko Millog olla tuleva työpaikkasi? Lue täältä, millaista meillä on tehdä töitä ja tutustu meihin paremmin videon välityksellä. Mikäli henkilöstöetumme kiinnostavat, voit lukea niistä enemmän täältä.


Lisätiedot ja hakeminen 

Haluatko kuulla lisää tehtävästä, työyhteisöstä tai Millogista työnantajana? Soittele rohkeasti ja kysy lisää Petri Salolta, puh. 050 342 6548 / petri.t.salo@millog.fi 

Uudet elämykset odottavat sinua Millogilla, joten kuullaan pian hakemuksen merkeissä! Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen 12.5.2024 mennessä.

Huomioithan, että Millogissa työsuhteen edellytyksenä on viranomaisen antama hyväksytty turvallisuusselvitys. Lisäksi valitulle henkilölle tehdään huumausainetesti ennen työsuhteen alkamista.


Millog Oy on kotimainen elinkaarikunnossapitoon erikoistunut yritys, joka ylläpitää pääasiakkaansa Suomen Puolustusvoimien maa- ja merivoimien kalustoja sekä ilmavoimien valvontajärjestelmiä niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Millog tarjoaa elinkaarikunnossapidon palveluita laajasti myös muille yhteiskunnan toiminnoille ja teollisuudelle, joille turvallisuus, huoltovarmuus ja kumppanuus ovat kriittisiä menestystekijöitä. Meillä työskentelee 22 toimipaikalla yli 1000 ammattilaista. Olemme savuton työpaikka. Lisätietoja www.millog.fi

Hakuaika alkaa: 26.04.2024 12:00Hakuaika päättyy: 12.05.2024 23:59

Jaa ilmoitus

Luokittelut
Yritys
Paikkakunta
Riihimäki