Logistiikan esihenkilö

 

Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset.

Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com


Haemme nyt Hämeenlinnaan

LOGISTIIKAN ESIHENKILÖÄ (Supervisor, Logistics)

Tule mukaan kehittyvään tiimiin, jossa viihdytään yhdessä, ollaan motivoituneita ja tehdään sujuvasti yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Esihenkilönä vastaat tiimisi kanssa vastaanotto- ja lähetystoiminnoista, sekä sisälogistiikan toimivuudesta. 

Tärkeimpiin työtehtäviisi sisältyy tiimin töiden päivittäinen organisointi ja edellytysten luonti, yhteistyö ja tilannekuvan jakaminen eri sidosryhmien kanssa sekä logistiikan laaja-alainen kehittäminen. Varastojen taloudellisen tilanteen sekä logistiikan KPI-mittareiden seuranta ja raportointi.

Valitulla henkilöllä tulee olla

  • Kokemusta logistiikanalan tehtävistä esim. terminaali- tai varastotyöskentely
  • Kokemusta esihenkilötyöstä (vähintään 5 vuotta)
  • Sujuva ote eri tietojärjestelmiin (esim. toiminnanohjaus-, tuotehallintajärjestelmä, office 365)
  • Halu kehittää logistiikan prosesseja ja työskentelymenetelmiä 
  • Hyvät muutosjohtamis- ja vuorovaikutustaidot
  • Tiimityöskentelytaidot
  • Hyvä paineensietokyky
  • Ymmärrys teollisesta tilaus-toimitusprosessista
  • Halu tarttua uusiin haasteisiin ja saattaa ne loppuun
  • Englannin kielen sujuva suullinen ja kirjallinen viestintätaito

Mitä tarjoamme: 

Annamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään sekä monipuolisen ja vastuullisen tehtävän hyvässä työilmapiirissä. Saat käyttöösi Patrian henkilöstöedut kuten lounasedun, virikepassin, työsuhdepyöräedun, vuosittaisen tulospalkkiomallin ja sen rahastointimahdollisuuden, vapaa-ajan vakuutukset sekä kattavat työterveyspalvelut, johon kuuluu esimerkiksi Auntie- mielenhyvinvointipalvelut ja erikoislääkäripalvelut.

Haluaisitko olla osa tarinaamme? Lähetäthän meille ansioluettelosi ja hakemuksesi, mikäli kiinnostuit avoinna olevasta tehtävästämme. Lisätietoja tehtävästä antaa Sanni Vatanen arkisin kello 10-14 puhelimitse +358504718122. 


Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti. Paikkaan valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys ja huumausainetesti.


Miksi Patria?

1. Turvaa yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä kansallista ja kansainvälistä turvallisuutta. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.

 
2. Sinä vaikutat: Patriassa sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.

 
3. Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.

 
4. Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä

Hakuaika alkaa: 21.11.2023 07:00Hakuaika päättyy: 06.12.2023 23:59

Jaa ilmoitus

Luokittelut
Yritys